Petina Gappah - The Book of Memory

Tunnelma teoksen jälkeen: Zimbabwe vyöryy päälle, värit, tuoksut, äänet, aurinko. Viimeiset kukat nostavat surumieltä pintaan. Kohtalo voi olla kovempi kuin timantti.

Zimbabwelaisen Petina Gappahin The Book of Memory (2015) on kirjailijan toinen teos ja se on julkaistu suomeksi nimellä Muistojen kirja (2017). Olen lukenut aiemmin myös Gappahin esikoisteoksen, novellikokoelman nimeltä Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta ja odotin samankaltaista rikasta kuvausta Zimbabwen arkielämästä myös tältä teokselta.

Memory on albiinonainen, joka on joutunut vankilaan valkoihoisen miehen murhasta. Hänen asianajajansa pyytää häntä kirjoittamaan murhaan johtaneista tapahtumista ulkomaalaiselle toimittajalle, jotta kuolemantuomio voitaisiin estää. Memory ottaa kynän käteensä ja vähitellen paperille kertyy tarina lapsuudesta, ulkopuolisuudesta, vankilan arjesta, Zimbabwen politiikasta ja menneisyyden kohtaamisesta. Vahvin muisto koskee päivää, jolloin Memoryn vanhemmat myivät hänet vanhemmalle, rikkaalle valkoihoiselle miehelle, Lloydille. Miksi hänet myytiin? Miksi vanhemmat halusivat hänestä eroon?

Teos jakautuu kolmeen osaan: Kuuma, rakkoja ihoon polttava aurinko. Lasten lorut, laulut, naapureiden juorut, päänsärystä ja omituisista peloista kärsivä äiti, kärsivällinen isä, läsnä kuolleet sisarukset. Sitten suuri talo, oma huone, koulupuku, kirjat, ensimmäinen ihastus, opiskelu ulkomailla. Viimeiseksi vankilan selli, veren haju, ruokamössö, Raamattu, naistoverit.

Muutamasta epäuskottavasta juonenkäänteestä ja yksiulotteisesta hahmosta huolimatta The Book of Memory kaappasi mukaansa ja kuljetti läpi Zimbabwen erilaisten todellisuuksien. Pidin eniten arjen kuvauksesta, jossa Gappah on minusta vahvimmillaan. Tarina eteneekin varsin verkkaiseen tahtiin, sillä ympäröivä maailma ei tuo vastauksia kysymyksiin käden käänteessä. Pääasia on persikan mehukkuus ja pyöreys, ei kuolemantuomioon johtaneet syyt. Shonan kieltä oli myös käytetty kuvaamaan keskusteluja taitavasti, mutta hieman ärsyttävästikin; käännöksiä englanniksi ei ollut missään.

Teoksen loppupuolella odottaa yllätys jos toinenkin. Perhesalaisuudet nousevat pintaan, Zimbabwen poliittinen tilanne muuttuu. Memory joutuu pohtimaan omia muistojaan uudesta näkökulmasta, painajaisten on aika kadota. Onko olemassa kohtaloa vai ovatko kaikki tapahtumat vain helmiä sattumusten nauhassa?

Suosittelen teosta eläväistä kuvausta arvostaville, Zimbabwen ja auringon ystäville sekä ulkopuolisuuden tunteita kokeneille.

Roxane Gay - Difficult Women

Tunnelma teoksen jälkeen: Raakaa lihaa ja hentoja kirsikankukkia. Vastakohtaisuudet saavat voimaan pahoin ja koskettamaan lempeästi. Nainen on moninainen.

Roxane Gayn uusin novellikokoelma Difficult Women meinasi jäädä lukematta, sillä muistin hakea oman varaukseni kirjastosta vasta viimeisenä noutopäivänä. Samana iltana luin ensimmäisen novellin... Ja jäin koukkuun. Teos koostuu 21 novellista, jotka käsittelevät esimerkiksi mustasukkaisia asiakkaita, rakkautta, ihonväriä, Yhdysvaltojen hajoamista, metsästystä ja pohjoista. Novellit on julkaistu aiemmin eri julkaisuissa, mutta ne on kerätty ja pienimuotoisesti muokattu tähän teokseen.

Nainen on kiltti, väkivaltainen, elättäjä, lapsen menettäjä, raaka, inhimillinen, lempeä, hukassa, villi, pieni, hankala. Kaikki novellit kiertyvät naisten ympärille ja naisten kokemukset saavat suremaan ja nauramaan. Lähes jokaisessa novellissa on läsnä seksi, jossa naiset onnistuvat, epäonnistuvat, tulevat pahoinpidellyiksi, käyttävät miestä hyväkseen, rakastavat ja koskettavat. Yksiulotteisuus on tästä kokoelmasta kaukana ja on ihana lukea naisista, jotka eivät mahdu kaavoihin, vaan luovat omansa. 

Hieno yllätys odottaa teoksen keskivaiheilla ja siinä sanotaan näin: "The most popular dish at the Koivu is the pannukakku, a Finnish pancake." (101). Novelli How kertoo suomalaisperäisestä perheestä, jossa perheen tytär Hanna raataa elättääkseen perheensä, joka koostuu hänen miehestään, siskostaan perheineen ja isästään. Isä ryyppää, aviomies on yksinkertainen ja oikeastaan Hanna on rakastunut parhaaseen ystäväänsä Lauraan. Onko olemassa mitään pakotietä?

Kaikista lohdullisin on kahden sivun mittainen novelli A Pat. Novellin päähenkilö menee juttelemaan tuntemattomalle, kodittomalle miehelle ja tarjoaa hänelle ruokaa ja peseytymispaikan kotonaan. Miksi? Asia selviää novellin viimeisestä kappaleesta. Raadollisempien novellien keskellä on pieni hippunen toivoa ja ystävyyttä. 

Parasta koko teoksessa oli se, että novellit poikkesivat toisistaan paljon. Välillä liikuttiin tulevaisuudessa, välillä metsästysretkellä, välillä Floridan seurapiireissä. Teksti oli vangitsevaa eivätkä henkilöiden tekemät ratkaisut olleet ilmiselviä tai järkeviä. Elämä kaikkine puolineen oli kirjainvirrassa läsnä.

Suosittelen novellikokoelmaa erityisesti feministisistä sävyistä pitäville, jotka eivät kavahda ahdistaviakaan teemoja. 

Hiromi Kawakami - Record of a Night Too Brief

Tunnelma kirjan jälkeen: Haunting. Kaikki on maagista, jos muutun eläimeksi, niin olenko kala vai käärme? Yön pimeys valtaa ja pimeässä asustaa...

Kolmesta novellista koostuva Record of a Night Too Brief on japanilaisen Hiromi Kawakamin neljäs (?) englanniksi käännetty teos. Japanissa hän on voittanut paljon kirjallisuuspalkintoja ja myös käännökset ovat haalineet erilaisia palkintoehdokkuuksia. Olen itse lukenut aiemmin Kawakamin Strange Weather in Tokyo -romaanin ja koska tykkäsin sen viipyilevästä kuvauksesta, ostoskoriini tarttui tämä sieniä kannessaan kantava teos.

Teksti lähtee käsistä heti ensimmäisillä sivuilla. Ensimmäinen, teoksen niminovelli, koostuu lyhyistä 2-3 sivun mittaisista osioista. Alussa yö saalistaa, pyydystää ja muuttaa päähenkilön mustaksi hevoseksi. Päähenkilö astuu syvemmälle yöhön...ja yö koostuu herrasmiehistä, kaloista, posliininukesta, silpomisesta, sienistä, myyristä, munimisesta ja mustasta aukosta. Maagisrealistisen pyörityksen jälkeen voi vain miettiä, mitä oikein tapahtui?

Toisessa novellissa Missing päähenkilön veli on kadonnut. Katoaminen on perheessä tyypillistä ja se tuottaa ongelmia, koska perheiden tulee koostua viidestä jäsenestä. Kuinka asiaan suhtautuu veljelle luvattu aviopuoliso? 

A Snake Stepped On puolestaan kertoo naisesta, joka astuu vahingossa käärmeen päälle. Käärme ottaa ihmisen hahmon ja muuttaa asumaan naisen luo. Vähitellen käärme alkaa houkutella naista muuttamaan olomuotoaan ja nainen huomaa, että käärmeitä löytyy toistenkin kotoa.

Yhteistä novelleille on hämmentävä, vieras tunnelma. Kaikki on omituista, mutta mitään maagista ei selitetä. On aivan normaalia, että käärme esiintyy äitinä, ihmiset munivat ja perheenjäsenet kutistuvat tai laajentuvat. Pidän paljon teoksista, jotka eivät ole ennalta-arvattavia ja nämä novellit eivät todellakaan sitä olleet! Tunnelman vahvuus saattaa toimia vierottavana elementtinä, mutta mielestäni se oli hurmaavan surrealistista.

Novelleissa käsitellään muistamista, kaipuuta ja unohtamista, alitajuntaa ja muodonmuutoksia. Osa intertekstuaalisista viittauksista jää kuitenkin pimentoon, sillä kertomusten aineksina on käytetty selvästi paljon japanilaisia mytologioita; Raamattu ei ole ainoa mytologia, jossa naisten ja käärmeiden välillä on vahva yhteys. Jäin myös miettimään, kuinka paljon novellien voimasta on kadonnut käännöksen myötä, vaikka englanninnos sujuvaa tekstiä onkin.

Suosittelen novellikokoelmaa surrealististen tarinoiden ystäville sekä lukijoille, jotka haluavat Haruki Murakamia steroideilla vahvistettuna.

Bandi - The Accusation

Tunnelma kirjan jälkeen: Vainoharhainen olo, kontrolli roikkuu veitsen lailla pään päällä. Uskaltaako sanoa mitään? Uskaltaako olla itkemättä, kun on virallinen suruaika?

Bongasin tämän erityislaatuisen teoksen instasta ja laitoin heti tilaukseen (välihuomautuksena; kirjastosta lainaamisen lisäksi ostan kirjoja myös nettikaupasta nimeltä Book Depository). Kyseessä on ensimmäinen Pohjois-Korean ulkopuolella julkaistu fiktiivinen teos, jonka kirjoittaja asuu yhä Pohjois-Koreassa. Kirjailijan suojelemiseksi teos on julkaistu pseudonyymillä Bandi (반디). Seitsemän novellin lisäksi teoksessa kerrotaan myös siitä, miten ruutupaperille kirjoitetut tarinat salakuljetettiin Pohjois-Korean ulkopuolelle.

Kaikki seitsemän novellia kertovat yksittäisten ihmisten kohtaloista Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Ilin aikaisessa Pohjois-Koreassa 1990-luvulla. Tunnelma on hyytävä ja novellit päättyvät maasta loikkaamiseen, itsemurhaan tai maan johtajia kohtaan tunnetun uskon menetykseen. Tavallisiin ihmisiin kohdistuva puolueen kuristusote on absurdi: Mies ei saa matkustuslupaa, jotta pääsisi tapaamaan kuolemansairasta äitiään, lapsi ei saa toimia luokan johtajana, koska hänen isoisänsä on aikoinaan menettänyt puolueen luottamuksen. Kuka tahansa saattaa pettää luottamuksen hetkellä millä hyvänsä ja juoruja syntyy esimerkiksi suljetuista verhoista.

Kirjallisessa mielessä novellit eivät mielestäni olleet erityisiä, mutta niiden herättämät tunteet, epäusko ja ahdistus, olivat voimakkaita. Vaikka olen lukenut monta Pohjois-Koreasta loikanneiden kirjoittamaa pakotarinaa, The Accusation sukelsi fiktion keinoin syvemmälle ihmisten ihon alle. Se onkin tämän teoksen erityinen vahvuus, sillä pohjoiskorealaista kaunokirjallisuutta ei ole käsittääkseni aikaisemmin maan ulkopuolella julkaistu tai luettu. 

Pienet ihmiset kuitenkin elävät erilaisissa diktatuureissa ja selviävät kammottavissakin olosuhteissa päivästä toiseen. Vaikka The Accusation toimii erityisesti terävänä kritiikkinä Pohjois-Korean valtaapitäviä kohtaan, on se myös kuvaus ihmisistä, jotka kehittävät erilaisia toimintatapoja selviytyäkseen kontrollin alla ja jotka uhmaavat hetkittäin sääntöjä odotettavissa olevien rangaistusten uhalla. 

Pakkomuutto toiseen kaupunkiin tai työleirit eivät ole tuntemattomia asioita novellien henkilöille.

Suosittelen teosta oikeastaan kaikille, sillä se herättää arvostamaan monia itsestäänselvinä pitämiämme asioita.

Hanneriina Moisseinen - Kannas

Tunnelma teoksen jälkeen: Suru.

Hanneriina Moisseisen Kannas on tekijänsä neljäs sarjakuvaromaani. Teos yhdistelee taitavasti dokumentaarista valokuvaa sekä lyijykynällä piirrettyä, tummaa sarjakuvapiirrosta. Hän sai sarjakuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2016, samana vuonna, jolloin Kannas julkaistiin.

Kannas sijoittuu sotavuoteen 1944, jolloin Karjalaa evakuoidaan. Päähenkilöinä esiintyvät taisteluissa mielensä haavoittanut Auvo Oksala sekä karjakko Maria Shemeikka. Myös lehmät ja muut eläimet ovat tärkeässä roolissa teoksessa. Kaikki pakenevat yhdessä sodan kauhuja, kantaen mukanaan materiaalisia ja henkisiä taakkoja.

Valokuvien ja piirrosten yhteisvaikutus on voimakas. Lukija imeytyy tahtomattaankin mukaan keskelle luopumisen tuskaa, kotitalojen palopaikoille ja ruumiskasan alla makaavan sotilaan mieleen. Evakkomatka ei ole koskaan tullut niin lähelle kuin tämän teoksen myötä. Mielestäni tällaista kerrontaa tarvitaan, sillä sodat jähmettyvät helposti sankaritarinoiksi, vaikka todellisuudessa erilaisia kohtaloita on yhtä monta kuin kertojaakin.

Molemmat ukkini joutuivat aikoinaan jättämään kotinsa ja lähtemään evakoiksi, se toi lukemiseeni oman vivahteensa. Uudella kotipaikkakunnalla karjalaisuus oli erilaisuutta, ortodoksisuus ryssien touhuja ja kielikin vääränlaista suomea. Myös katkeruus kaiken menettämisestä kyti syvällä. Kannas sanoittaa ja kuvittaa monisäikeisiä tunteita tummin sävyin, ymmärtäen. Monessa kohdassa kyyneleet nousivat silmiin, vaikka todella harvoin tunteilen lukiessani.

Suosittelen teosta etenkin niille, jotka eivät ole juuri sarjakuvia lukeneet ja joilla on ennakkoluuloja sarjakuvia kohtaan. Kannas rikkoo varmasti erilaiset ennakko-oletukset ja jää vahvasti mieleen kytemään.

Viet Thanh Nguyen - The Refugees

Tunnelma teoksen jälkeen: Jumitun ihanaan purkkaan. Yritän saada käteni irti siitä, mutta samalla jalat tarttuvat kiinni. Purkka on ironisen värinen.

Viet Thanh Nguyenin kahdeksasta novellista koostuva kokoelma The Refugees kertoo maahanmuutosta, kotimaan kaipuusta, sopeutumisesta ja oman polun etsimisestä lämpimän, mutta hetkittäin viiltävän ironisesti. Nguyenin edellinen romaani The Sympathizer oli yksi viime vuoden suosikkikirjoistani eikä uusi novellikokoelma kauas puusta putoa.

Novellit ovat lyhyehköjä katsauksia erilaisiin uudessa ympäristössä esiin nouseviin konflikteihin. Vietnamin sodan aikainen jako etelän ja pohjoisen joukkoihin seuraa pakolaisten mukana uuteen maahan ja sen ylittämiseen tarvitaan toisen asemaan asettumista. Amerikkalainen ja isänmaallinen Vietnamia pommittanut mies ei meinaa hyväksyä tyttärensä vietnamilaislähtöistä poikaystävää. Vietnamissa asuvan tytön amerikkalainen puolisisko tulee käymään ja pitkään ylläpidetty kuva amerikkalaisesta unelmasta osoittautuu hattaraksi ja haavekuvaksi. Ihmiset tuntevat myötätuntoa, kateutta, alistuvat kohtaloonsa tai yllättävät itsensä ja lähipiirinsä. Perheissä kulttuurit kohtaavat välillä lempeästi, välillä väkivaltaisesti tai koomisesti.

Nguyen kirjoittaa tarkkanäköisesti ja ottaa valaisevan lamppunsa alle pieniä arjen kohtaamisia ja kohtaamattomuuksia. Pidin erityisesti kauniista ja yksinkertaisesta kielestä sekä vaatimattomien ja pienten tapahtumien merkityksellisyydestä. Kun köyhä sisko polttaa kateuden ja pettymyksen keskellä amerikansiskon lähettämiä valokuvia, tunteet vellovat sivuilta mielen sopukoihin ja savun voi melkein haistaa.

Novelleista suosikkejani olivat Black-Eyed Woman, Fatherland ja War Years. Niissä oli tavoitettu mielestäni jotain tärkeää vieraana olemisesta, yhteisöllisyydestä ja ennakkoluulojen osoittautumisesta vääräksi. Novellit eroavat toisistaan paljon ja sen voi nähdä joko kokoelman vahvuutena tai heikkoutena.

Suosittelen teosta lyhyiden tarinoiden ystäville, jotka haluavat asettua toisen asemaan. Oli kiinnostavaa sukeltaa pikkuhiljaa dementiaan sairastuvan miehen kirjastonhoitajavaimon nahkoihin!

Joanna Russ - We Who Are About To...

Tunnelma kirjan jälkeen: Kuin olisi juossut uuvuttavan maratonin! Puoliväliin asti kaikki sujuu hyvin, sen jälkeen askel alkaa painaa. 

Akateemisen kirjakaupan kirjahyllyt ovat liian kutsuvia ja eilen tämä kirja hyppäsi ostoskoriini scifihyllyn päädystä. Joanna Russ oli yksi feministisen scifin uranuurtajista enkä ollut aikaisemmin tutustunut hänen tuotantoonsa. We Who Are About To... on julkaistu vuonna 1977 ja sitä pidetään yhtenä scifin klassikoista.

Kirja kertoo avaruusajan retkikunnasta, joka harhautuu reitiltään ja alus lähettää ihmiset lähimmälle elinkelpoiselle planeetalle vain muutama tavara mukanaan. Planeetalta löytyy vettä ja ilmasto on sopiva, mutta ruokaa retkikunnalla on vain muutamaksi kuukaudeksi eikä lääkkeitä ole ollenkaan. Pian ryhmän kesken alkaa esiintyä erimielisyyksiä johtamiseen, sukupuolirooleihin ja lisääntymiseen liittyen. Teoksen nimetön päähenkilö, jonka paikoin epäluotettavaa kerrontaa teos on, ei suostu synnytyskoneeksi eikä alistumaan muiden tahtoon. Miten asiat ratkaistaan? Sitä en tässä kerro.

Kiinnostavinta teoksessa olivat sen herättämät kysymykset; kuka johtaa joukkoa ja miksi? Kuka tekee päätökset ja mitä tehdään erimielisyystilanteissa? Voiko ihminen valita oman kohtalonsa vai tuleeko hänen alistua "yhteisen hyvän" edessä? Russ ei kirjoita hyvän mielen saippuaoopperaseikkailuscifiä, vaan hänen vastauksensa edellä mainittuihin kysymyksiin ovat perin raadollisia. Teoksessa ei mene kauaakaan, kun naisen ja miehen ollessa eri mieltä mies turvautuu väkivaltaan ja byrokraattimies julistautuu ryhmän johtajaksi. Kun päähenkilö haluaa olla yksin, karkaa muilta ja pystyttää oman leirinsä kauemmas, häntä tullaan hakemaan takaisin isolla porukalla. Kohtu ja yhteinen hyvä tulevat aina ennen omaa tahtoa (kuten myös toisessa scifiklassikossa, Margaret Atwoodin Orjattaresi -teoksessa).

Teoksen jännite kestää noin kirjan puoliväliin saakka. Sen jälkeen teksti käy vaikeaselkoiseksi ja raskaaksi. Suuret pohdinnat ja monologit kuolemasta, menneisyydestä, omastatunnosta, filosofiasta ja jumalasta ovat sekavia ja poukkoilevia, enkä saanut niistä juuri mitään irti. Mutta ehkä hidas kuolema onkin välillä kirkasta ja välillä sumeaa, hetkittäin ahdistavaa, hetkittäin kaunista. Loppuosion lukeminen vaatii lukijalta paljon ja itse en juuri ennen nukkumaanmenoa ollut selvästikään sopivassa mielentilassa.

Suosittelen teosta suurten kysymysten pohtijoille sekä yhteiskuntakritiikkinä myös nykyhetkeä ajatellen. Kun ollaan muutoksen jälkeisessä tilanteessa, kuka ottaa vallan käsiinsä ja millä perusteella?