Petina Gappah - The Book of Memory

Tunnelma teoksen jälkeen: Zimbabwe vyöryy päälle, värit, tuoksut, äänet, aurinko. Viimeiset kukat nostavat surumieltä pintaan. Kohtalo voi olla kovempi kuin timantti.

Zimbabwelaisen Petina Gappahin The Book of Memory (2015) on kirjailijan toinen teos ja se on julkaistu suomeksi nimellä Muistojen kirja (2017). Olen lukenut aiemmin myös Gappahin esikoisteoksen, novellikokoelman nimeltä Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta ja odotin samankaltaista rikasta kuvausta Zimbabwen arkielämästä myös tältä teokselta.

Memory on albiinonainen, joka on joutunut vankilaan valkoihoisen miehen murhasta. Hänen asianajajansa pyytää häntä kirjoittamaan murhaan johtaneista tapahtumista ulkomaalaiselle toimittajalle, jotta kuolemantuomio voitaisiin estää. Memory ottaa kynän käteensä ja vähitellen paperille kertyy tarina lapsuudesta, ulkopuolisuudesta, vankilan arjesta, Zimbabwen politiikasta ja menneisyyden kohtaamisesta. Vahvin muisto koskee päivää, jolloin Memoryn vanhemmat myivät hänet vanhemmalle, rikkaalle valkoihoiselle miehelle, Lloydille. Miksi hänet myytiin? Miksi vanhemmat halusivat hänestä eroon?

Teos jakautuu kolmeen osaan: Kuuma, rakkoja ihoon polttava aurinko. Lasten lorut, laulut, naapureiden juorut, päänsärystä ja omituisista peloista kärsivä äiti, kärsivällinen isä, läsnä kuolleet sisarukset. Sitten suuri talo, oma huone, koulupuku, kirjat, ensimmäinen ihastus, opiskelu ulkomailla. Viimeiseksi vankilan selli, veren haju, ruokamössö, Raamattu, naistoverit.

Muutamasta epäuskottavasta juonenkäänteestä ja yksiulotteisesta hahmosta huolimatta The Book of Memory kaappasi mukaansa ja kuljetti läpi Zimbabwen erilaisten todellisuuksien. Pidin eniten arjen kuvauksesta, jossa Gappah on minusta vahvimmillaan. Tarina eteneekin varsin verkkaiseen tahtiin, sillä ympäröivä maailma ei tuo vastauksia kysymyksiin käden käänteessä. Pääasia on persikan mehukkuus ja pyöreys, ei kuolemantuomioon johtaneet syyt. Shonan kieltä oli myös käytetty kuvaamaan keskusteluja taitavasti, mutta hieman ärsyttävästikin; käännöksiä englanniksi ei ollut missään.

Teoksen loppupuolella odottaa yllätys jos toinenkin. Perhesalaisuudet nousevat pintaan, Zimbabwen poliittinen tilanne muuttuu. Memory joutuu pohtimaan omia muistojaan uudesta näkökulmasta, painajaisten on aika kadota. Onko olemassa kohtaloa vai ovatko kaikki tapahtumat vain helmiä sattumusten nauhassa?

Suosittelen teosta eläväistä kuvausta arvostaville, Zimbabwen ja auringon ystäville sekä ulkopuolisuuden tunteita kokeneille.

Roxane Gay - Difficult Women

Tunnelma teoksen jälkeen: Raakaa lihaa ja hentoja kirsikankukkia. Vastakohtaisuudet saavat voimaan pahoin ja koskettamaan lempeästi. Nainen on moninainen.

Roxane Gayn uusin novellikokoelma Difficult Women meinasi jäädä lukematta, sillä muistin hakea oman varaukseni kirjastosta vasta viimeisenä noutopäivänä. Samana iltana luin ensimmäisen novellin... Ja jäin koukkuun. Teos koostuu 21 novellista, jotka käsittelevät esimerkiksi mustasukkaisia asiakkaita, rakkautta, ihonväriä, Yhdysvaltojen hajoamista, metsästystä ja pohjoista. Novellit on julkaistu aiemmin eri julkaisuissa, mutta ne on kerätty ja pienimuotoisesti muokattu tähän teokseen.

Nainen on kiltti, väkivaltainen, elättäjä, lapsen menettäjä, raaka, inhimillinen, lempeä, hukassa, villi, pieni, hankala. Kaikki novellit kiertyvät naisten ympärille ja naisten kokemukset saavat suremaan ja nauramaan. Lähes jokaisessa novellissa on läsnä seksi, jossa naiset onnistuvat, epäonnistuvat, tulevat pahoinpidellyiksi, käyttävät miestä hyväkseen, rakastavat ja koskettavat. Yksiulotteisuus on tästä kokoelmasta kaukana ja on ihana lukea naisista, jotka eivät mahdu kaavoihin, vaan luovat omansa. 

Hieno yllätys odottaa teoksen keskivaiheilla ja siinä sanotaan näin: "The most popular dish at the Koivu is the pannukakku, a Finnish pancake." (101). Novelli How kertoo suomalaisperäisestä perheestä, jossa perheen tytär Hanna raataa elättääkseen perheensä, joka koostuu hänen miehestään, siskostaan perheineen ja isästään. Isä ryyppää, aviomies on yksinkertainen ja oikeastaan Hanna on rakastunut parhaaseen ystäväänsä Lauraan. Onko olemassa mitään pakotietä?

Kaikista lohdullisin on kahden sivun mittainen novelli A Pat. Novellin päähenkilö menee juttelemaan tuntemattomalle, kodittomalle miehelle ja tarjoaa hänelle ruokaa ja peseytymispaikan kotonaan. Miksi? Asia selviää novellin viimeisestä kappaleesta. Raadollisempien novellien keskellä on pieni hippunen toivoa ja ystävyyttä. 

Parasta koko teoksessa oli se, että novellit poikkesivat toisistaan paljon. Välillä liikuttiin tulevaisuudessa, välillä metsästysretkellä, välillä Floridan seurapiireissä. Teksti oli vangitsevaa eivätkä henkilöiden tekemät ratkaisut olleet ilmiselviä tai järkeviä. Elämä kaikkine puolineen oli kirjainvirrassa läsnä.

Suosittelen novellikokoelmaa erityisesti feministisistä sävyistä pitäville, jotka eivät kavahda ahdistaviakaan teemoja.