Petina Gappah - The Book of Memory
Tunnelma teoksen jälkeen: Zimbabwe vyöryy päälle, värit, tuoksut, äänet, aurinko. Viimeiset kukat nostavat surumieltä pintaan. Kohtalo voi olla kovempi kuin timantti.
Zimbabwelaisen Petina Gappahin The Book of Memory (2015) on kirjailijan toinen teos ja se on julkaistu suomeksi nimellä Muistojen kirja (2017). Olen lukenut aiemmin myös Gappahin esikoisteoksen, novellikokoelman nimeltä Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta ja odotin samankaltaista rikasta kuvausta Zimbabwen arkielämästä myös tältä teokselta.
Memory on albiinonainen, joka on joutunut vankilaan valkoihoisen miehen murhasta. Hänen asianajajansa pyytää häntä kirjoittamaan murhaan johtaneista tapahtumista ulkomaalaiselle toimittajalle, jotta kuolemantuomio voitaisiin estää. Memory ottaa kynän käteensä ja vähitellen paperille kertyy tarina lapsuudesta, ulkopuolisuudesta, vankilan arjesta, Zimbabwen politiikasta ja menneisyyden kohtaamisesta. Vahvin muisto koskee päivää, jolloin Memoryn vanhemmat myivät hänet vanhemmalle, rikkaalle valkoihoiselle miehelle, Lloydille. Miksi hänet myytiin? Miksi vanhemmat halusivat hänestä eroon?
Teos jakautuu kolmeen osaan: Kuuma, rakkoja ihoon polttava aurinko. Lasten lorut, laulut, naapureiden juorut, päänsärystä ja omituisista peloista kärsivä äiti, kärsivällinen isä, läsnä kuolleet sisarukset. Sitten suuri talo, oma huone, koulupuku, kirjat, ensimmäinen ihastus, opiskelu ulkomailla. Viimeiseksi vankilan selli, veren haju, ruokamössö, Raamattu, naistoverit.
Muutamasta epäuskottavasta juonenkäänteestä ja yksiulotteisesta hahmosta huolimatta The Book of Memory kaappasi mukaansa ja kuljetti läpi Zimbabwen erilaisten todellisuuksien. Pidin eniten arjen kuvauksesta, jossa Gappah on minusta vahvimmillaan. Tarina eteneekin varsin verkkaiseen tahtiin, sillä ympäröivä maailma ei tuo vastauksia kysymyksiin käden käänteessä. Pääasia on persikan mehukkuus ja pyöreys, ei kuolemantuomioon johtaneet syyt. Shonan kieltä oli myös käytetty kuvaamaan keskusteluja taitavasti, mutta hieman ärsyttävästikin; käännöksiä englanniksi ei ollut missään.
Teoksen loppupuolella odottaa yllätys jos toinenkin. Perhesalaisuudet nousevat pintaan, Zimbabwen poliittinen tilanne muuttuu. Memory joutuu pohtimaan omia muistojaan uudesta näkökulmasta, painajaisten on aika kadota. Onko olemassa kohtaloa vai ovatko kaikki tapahtumat vain helmiä sattumusten nauhassa?
Suosittelen teosta eläväistä kuvausta arvostaville, Zimbabwen ja auringon ystäville sekä ulkopuolisuuden tunteita kokeneille.
Zimbabwelaisen Petina Gappahin The Book of Memory (2015) on kirjailijan toinen teos ja se on julkaistu suomeksi nimellä Muistojen kirja (2017). Olen lukenut aiemmin myös Gappahin esikoisteoksen, novellikokoelman nimeltä Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta ja odotin samankaltaista rikasta kuvausta Zimbabwen arkielämästä myös tältä teokselta.
Memory on albiinonainen, joka on joutunut vankilaan valkoihoisen miehen murhasta. Hänen asianajajansa pyytää häntä kirjoittamaan murhaan johtaneista tapahtumista ulkomaalaiselle toimittajalle, jotta kuolemantuomio voitaisiin estää. Memory ottaa kynän käteensä ja vähitellen paperille kertyy tarina lapsuudesta, ulkopuolisuudesta, vankilan arjesta, Zimbabwen politiikasta ja menneisyyden kohtaamisesta. Vahvin muisto koskee päivää, jolloin Memoryn vanhemmat myivät hänet vanhemmalle, rikkaalle valkoihoiselle miehelle, Lloydille. Miksi hänet myytiin? Miksi vanhemmat halusivat hänestä eroon?
Teos jakautuu kolmeen osaan: Kuuma, rakkoja ihoon polttava aurinko. Lasten lorut, laulut, naapureiden juorut, päänsärystä ja omituisista peloista kärsivä äiti, kärsivällinen isä, läsnä kuolleet sisarukset. Sitten suuri talo, oma huone, koulupuku, kirjat, ensimmäinen ihastus, opiskelu ulkomailla. Viimeiseksi vankilan selli, veren haju, ruokamössö, Raamattu, naistoverit.
Muutamasta epäuskottavasta juonenkäänteestä ja yksiulotteisesta hahmosta huolimatta The Book of Memory kaappasi mukaansa ja kuljetti läpi Zimbabwen erilaisten todellisuuksien. Pidin eniten arjen kuvauksesta, jossa Gappah on minusta vahvimmillaan. Tarina eteneekin varsin verkkaiseen tahtiin, sillä ympäröivä maailma ei tuo vastauksia kysymyksiin käden käänteessä. Pääasia on persikan mehukkuus ja pyöreys, ei kuolemantuomioon johtaneet syyt. Shonan kieltä oli myös käytetty kuvaamaan keskusteluja taitavasti, mutta hieman ärsyttävästikin; käännöksiä englanniksi ei ollut missään.
Teoksen loppupuolella odottaa yllätys jos toinenkin. Perhesalaisuudet nousevat pintaan, Zimbabwen poliittinen tilanne muuttuu. Memory joutuu pohtimaan omia muistojaan uudesta näkökulmasta, painajaisten on aika kadota. Onko olemassa kohtaloa vai ovatko kaikki tapahtumat vain helmiä sattumusten nauhassa?
Suosittelen teosta eläväistä kuvausta arvostaville, Zimbabwen ja auringon ystäville sekä ulkopuolisuuden tunteita kokeneille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti