Dalai Lama & Desmond Tutu with Douglas Abrams - The Book of Joy

Tunnelma teoksen jälkeen: Lämpöä, inhimillisyyttä, suunta, johon pyrkiä. Tekee mieli kokeilla teoksen lopussa esiteltyjä iloharjoituksia. Olla tavallinen ihminen toiselle tavalliselle ihmiselle.

Dalai Lama ja Desmond Tutu kohtasivat ehkä viimeistä kertaa keväällä 2015 Dharamsalassa Dalai Laman 80-vuotissyntymäpäivillä. He viettivät viikon yhdessä keskustellen ilosta, sen synnystä ja esteistä ja jakaen omia kokemuksiaan iloon ja kärsimykseen liittyen. Tähän kirjaan on tapaamisessa mukana ollut Douglas Abrams kerännyt teemoittain keskustelujen kulkua, kysymyksiä ja vastauksia, mutta samalla mukaan on tarttunut myös värikkäitä tunnelmia, hyväntahtoista kiusoittelua ja naurua. 

Ensimmäisenä päivänä Dalai Lama ja Tutu keskustelivat todellisen ilon luonteesta, toinen ja kolmas päivä oli varattu iloa estävien asioiden käsittelyyn ja kaksi viimeistä päivää he pohtivat ilon kahdeksaa "pylvästä" eli asioita, jotka tuottavat iloa. 

Kaikista koskettavinta teoksessa oli mielestäni kahden eri uskontokunnan edustajan rauhanomainen, kunnioittava ja yhdistäviin tekijöihin keskittyvä dialogi. Kunnioitus ei jäänyt vain sanojen tasolle; kun Dalai Lamalle tarjotaan ehtoollinen, hän kommentoi, että buddhalaiset munkit eivät periaatteessa juo alkoholia. Silti hän maistaa tipan ehtoollisviiniä, sillä viinillä on kristityille alkoholia tärkeämpi merkitys. Ja tietysti tästäkin asiasta saatiin naurua ja huumoria, kun Desmond Tutu lupasi valvoa, ettei Dalai Lama pääse auton rattiin viinipäissään. 

Kirjan tärkeimmäksi sanomaksi nousi ihmisen suhde toiseen ihmiseen. Kun suhtaudumme kanssakulkijoihin lähimmäisinä ja ajattelemme heidän hyvinvointiaan, myös oma hyvinvointimme kasvaa. Yksinkertaistettuna meidän tulisi siirtyä "minä, minä" -ajattelusta kohti me-ajattelua. Ilon kahdeksan pylvästä ( perspektiivi, nöyryys, huumori, hyväksyminen, anteeksiantaminen, kiitollisuus, myötätunto ja anteliaisuus) liittyvät kaikki ihmisen suhteeseen ympäröivään maailmaan ja toisaalta itseensä. 

Välillä teoksen kirjoittajan eli Douglas Abramsin omat selitykset ja kokemukset tuntuvat turhilta ja se on teoksen ainoa miinus. Muuten kirjaa oli ilo lukea ja erityisesti Dalai Laman ja Desmond Tutun tarinat kohtaamistaan ihmisistä ja oman elämänsä varrelta koskettivat syvästi. Oman kotimaansa jättämään joutunut sekä apartheidin keskellä kasvanut eivät ole antaneet kokemustensa katkeroittaa.

Suosittelen teosta antoisista vuoropuheluista kiinnostuneille sekä iloa etsiville ja kaipaaville. Teoksen lopussa on myös hyviä iloon liittyviä käytännön harjoituksia.