Gene Wolfe - Sovinnontekijän kynsi (Uuden auringon kirja 2)

Tunnelma kirjan jälkeen: Milloin Severian pääsee perille? Mahtavat rinnat, hoikat sääret, vahvat reidet.

Gene Wolfe on pitkän linjan fantasia- ja scifikirjailija, jonka 1980-luvulla julkaisema Uuden auringon kirja -sarja on saatavilla viimeinkin suomeksi (uusin osa Autarkin linnoitus ilmestyi tänä vuonna). En ollut kuullut kirjailijasta koskaan aikaisemmin ja sain tietää sarjasta pari viikkoa sitten, kun kirjastokollegani vinkkasi tämän sarjan uutuusvinkkauksessaan.

Teoksessa Severian jatkaa matkaansa kohti Traakiaa toimiakseen siellä pyövelinä. Matkan varrelle sattuu kuitenkin taas kaikenlaista ja Severian ihastuu, joutuu vankilaan, käy maalauksissa, tapaa isoja olentoja ja käyttää "huumeita".

Ensimmäiseen osaan verrattuna tässä toisessa osassa oli enemmän scifielementtejä ja siitä tykkäsin. Välillä tipahdin kertomuksen kyydistä, sillä sen sisään oli laitettu oli vanhoja taruja ja näytelmäkirjoituksia ja en aina muistanut, kuka henkilö teki mitäkin ensimmäisessä osassa. Pääosin juonen kulku oli kuitenkin sujuvaa ja lennokasta.

Mutta sitten. "Vapautin hänen rintansa, jotka kumpikin olivat miltei hänen päänsä kokoisia, ja hänen leveät reitensä, joiden välissä tuntui olevan vasta kuoriutunut kananpoika". Enpä ole koskaan ennen kuullut naisen sukupuolielimiä kuvatun sanoilla VASTA KUORIUTUNUT KANANPOIKA. Myös "miehuuden vuodatus" (eli seksi) oli minulle uusi termi. Tällaiset kohdat vievät lukuintoa väärään suuntaan, mutta toisaalta niistä saa aikaan mahtavia keskusteluja...

Suosittelen kirjaa edelleen fantasiasta ja scifistä kiinnostuneille, jotka ovat seikkailujen ohessa valmiita kohtaamaan kökköjä nais-, rakkaus-, halu- ja intohimopohdintoja.

Minna Eväsoja - Melkein geisha. Hurmaava ja hullu Japani.

Tunnelma kirjan jälkeen: Olisinpa taas Japanin onseneissa, tulivuorten juurella, junissa, kirsikankukissa, juoma-automaattien lumoissa ♡ Todella vahva matkakaipuu. Muistoja omilta matkoilta ryöpsähtelee mieleen.

Minna Eväsoja on japanilaisen estetiikan dosentti Helsingin yliopistossa ja viettänyt paljon aikaa Japanissa erilaisiin opintoihinsa liittyen. Teos on ilmeisesti hänen ensimmäisensä, ainakin tieteellisten julkaisujen ulkopuolelta.

Melkein geisha on rönsyilevä kuvaus erilaisista Minnan kokemista sattumuksista Japanissa. Teos käsittelee erilaisia ennakkoluuloja, omituisia japanilaisia tapoja sekä oikeasti aivan pähkähulluja tapahtumia kulttuureiden ja ihmisten törmätessä. Jo lukujen nimet kuten Postimerkki, Järjestetty avioliitto ja Tohvelit herättävät mielenkiinnon ja huumoripitoiset tekstit saavat naurahtelemaan mukana, vaikka yliopisto- ja teemaailma tuntuvatkin keskittyvän pelkkiin pikkutarkkoihin muotosääntöihin sisällön kustannuksella.

Kokonaisuus on kuitenkin hieman rikkonainen ja päivä kirjan lukemisen jälkeen teoksesta muistaa vain muutaman yksityiskohdan. Itse Japanissa hetkisen asuneena voin allekirjoittaa monet Minnankin kokemat kummallisuudet, mutta tavallisessa arkielämässä tuskin joutuu esimerkiksi opettelemaan liukuoven avaamista täydellisellä tavalla. Vaikka Japanissa sääntöjä on paljon, kaikkea ei todellakaan tarvitse osata ja opetella tavallisessa arjessa pärjätäkseen tai maassa vieraillakseen.

Mikä on kulttuuria, mikä tapoja ja mikä henkilön persoonallisuutta?

Kirja on hauska lukaistava Japanin ystäville ja mielenkiintoinen kurkistus yliopisto- ja teemaailman vanhanaikaisuuteen ja armottomiin sääntöviidakoihin heille, joiden mielestä Suomessa on vanhanaikaista.

PS. Kukaan ei Japanissa pyytänyt minua esittelemään rintojani.

Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut

Tunnelma kirjan jälkeen: Virvatulet ja ulpukka! Ihana vanha suomalainen kaikenlaisia perinteitä yhdistävä satu. Tekisi mieli lähteä seikkailemaan :)

Auli Somersalon teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1919 eli sillä on ikää lähes 100 vuotta. Teoksesta on otettu monta uusintapainosta, joista jokin löytyy varmasti lähikirjastosta.

Muistan lapsuudesta sadun, jossa on suo, virvatulia, Kyöpelinvuori ja itkevä kivi. Lyhyen googlaamisen jälkeen sain selville, että kyse on Mestaritontun seikkailuista. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, kuka on satua minulle lukenut ja missä, mutta jotenkin sen pääkohdat olivat syöpyneet todella vahvasti mieleen.

Teoksessa Mestaritonttu lähtee seikkailemaan, kun hän saa tarpeekseen Satumaasta. Noita Sammaleinen lyöttäytyy hänen seuraansa ja vie tontun kotiinsa Suosaarelle. Sammaleisen metkut alkavat vähitellen paljastua ja ne saavat tontun ryhtymään ihanan immen pelastustehtäviin. Tarinan edetessä myös toinen kuninkaantytär tarvitsee pelastajaa. Lopussa vietetään häitä.

Vaikka tarina kulkeekin perinteisissä uomissa (kuninkaanpojat pelastavat kuninkaantyttäriä, vastassa on lohikäärmeitä), asioiden kuvailut ovat aivan ihania ja suomalainen kansanperinne näkyy esimerkiksi nimistössä ja luonnon kuvailussa. Pilvenhattaralla matkustaminen ja ulpukan muuttuminen taikalippaaksi, samoin kuin auringon viimeisen säteen suuteleman kaislan lähettäminen viestiksi merelle ovat esimerkkejä luonnon merkityksestä tarinassa. Luulen, että erittäin hieno kuvaus on syy siihen, että tarina on jäänyt niin elävästi muistiini. Satu yhdistää varmasti monia sukupolvia!

Tämä kirja sopii kaikille seikkailuista ja luonnosta pitäville <3

Gene Wolfe - Kiduttajan varjo (Uuden auringon kirja 1)

Tunnelma kirjan jälkeen: Olisipa toinen osa mökillä mukana! Oli kyllä Asimovin tapaan huonot, yhden roolin naishahmot. Mukaansatempaavuus oli huippuluokkaa, fantasia-aineksia enemmän kuin scifiä. Haluaisin koskettaa sysiviittaa.

Gene Wolfe on pitkän linjan fantasia- ja scifikirjailija, jonka 1980-luvulla julkaisema Uuden auringon kirja -sarja on saatavilla viimeinkin suomeksi (uusin osa Autarkin linnoitus ilmestyi tänä vuonna). En ollut kuullut kirjailijasta koskaan aikaisemmin ja sain tietää sarjasta pari viikkoa sitten, kun kirjastokollegani vinkkasi tämän sarjan uutuusvinkkauksessaan.

Kirja perustuu sen päähenkilön Severianin muistoihin ja kertomuksiin. Muistot alkavat siitä, kun Severian toimii kiduttajan oppipoikana. Severian rakastuu kuitenkin uhriinsa killan sääntöjen vastaisesti ja hänet karkotetaan killasta pyöveliksi kaukana olevaan kaupunkiin. Matkallaan hän kohtaa erilaisia hahmoja ja joutuu seikkailusta toiseen. Lisäksi hän tuntuu ihastuvan jokaiseen vastaantulevaan naiseen. Vaikka teos on aika pitkälti keskiaikafantasiaa, se sijoittuu ihmiskunnan tulevaisuuteen ja mukana on myös scifielementtejä. Matka jatkuu kirjasarjan seuraavassa osassa nimeltä Sovinnontekijän kynsi.

Kirjan suomennos on todella hyvä. Vaikka teoksen alku vilisee kaikenlaisia ihmeellisiä termejä eläimille, ruoille, kankaille, ajalle yms, sanojen tunnistamattomuus ei vie keskittymiskykyä pois itse tarinasta. Teoksessa on kaiken aikaa läsnä Severianin kertojanääni, joka kommentoi asioita myöhemmästä perspektiivistä. Missä Severian kertoo tarinaansa ja kenelle? Siitä saadaan vain muutama vihjaus. Jännite säilyy ainakin ensimmäisen osan ajan.

Eniten kirjassa ärsytti naishahmojen ankeus. Naishahmot olivat joko madonnamaisia kaunottaria tai epäluotettavia kaunottaria. "Vyötärön yläpuolella hänen kermanvalkea muhkeutensa oli niin suurta, että hänen selkärankansa täytyi tasapainon säilymiseksi kaartua takakenoon" on vain yksi esimerkki. Myötähäpeää aiheuttivat myös Severianin pohdinnat rakkaudesta. Toisaalta naishahmot eivät eroa millään lailla esimerkiksi Isaac Asimovin scifin naishahmoista eli kyseessä lienee 1900-luvun alkupuolella syntyneiden scifimiesten tauti.

Kirja sopii fantasiaa ja scifiä lukeville, jotka pystyvät ummistamaan silmänsä ilmeisesti romanttisiksi tarkoitettujen kökköyksien ajaksi.

Anne Enright - The Green Road

Tunnelma kirjan jälkeen: Voiko ihminen muuttua vanhana täysin? Ennalta-arvattavuutta oli juonessa. Kivaa henkilökuvausta. Irlannin vihreys ja kalliot ja paikannimet ♡ Toivottavasti osaan näyttää välittämistäni muuten kuin äksyilemällä.

Anne Enrightilta on ilmestynyt lukuisia romaaneja, joista muutama on suomennettukin. Mökin huonon netin takia en pääse etsimään tarkempia tietoja :) Hän on myös voittanut Man Booker -palkinnon ja The Green Road oli ehdokkaana Baileys Women's Prize for Fiction shortlistillä tänä vuonna.

Kirja kertoo Rosaleen- nimisestä perheenäidistä sekä tämän neljästä aikuisesta lapsesta. Kirjassa seurataan jokaista perheenjäsentä heidän elämänsä käännekohdissa ja lopuksi päästään seuraamaan heidän yhteistä jouluillallistaan. Kerronta ja ihmisten kuvaus on rikasta, ihmiskohtalot tavalla tai toisella rikkonaisia ja ainakin aluksi kaikkeen näyttää löytyvän yksi syypää.

En meinannut päästä kirjan mukaan alussa ja minun piti palata takaisin useamman kerran, kun en muistanut esiteltyjä hahmoja ja yksityiskohtia. Alun hankaluuksien jälkeen kirja lähti kuitenkin rullaamaan eteenpäin ja sitä oli ilo lukea. Vaikka välillä tapahtumat olivat turhankin dramaattisia eikä yhdelläkään henkilöllä mennyt kirjassa hyvin, henkilöiden kamppailuihin ja ihmisyyteen oli helppo samaistua. Loppuratkaisu antoi pohtimisen aihetta; voiko ihminen vapautua menneisyyden taakasta ja aloittaa uuden, hymyilevän elämän?

Jäin pohtimaan erityisesti vanhan äidin tapaa piikitellä ja äksyillä lapsilleen. Tuli mieleen oma ukkini, joka oli samanlainen ärähtelijä, vaikka selkeästi välitti jokaisesta perheenjäsenestään. Jos ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja toiveitaan, usein seurauksena lienee kyvyttömyys olla iloinen ja ilmaista välittämistään. Kirja kuvaa tätä mielestäni hyvin.

Miinuksena pidän teoksen ennalta-arvattavuutta, etenkin joulun tapahtumia.

Suosittelen kirjaa kaikille dysfunktionaalisista perhetarinoista pitäville :) Kirja vilisee myös erilaisia merkityksiä, joten kirjauppoutuja löytää teoksesta paljon.

Antti Ritvanen - Miten muistat minut

Tunnelma kirjan jälkeen: Mitä on rakkaus? Ylitsevuotavat ihmiset, teinituska. Sitä jää pohtimaan alkoholismia, taiteilijuutta, erilaisia perheitä sekä rajattomia ihmisiä. Vähän ällöttää ja sääliksi käy.

Miten muistat minut on Antti Ritvasen esikoisromaani. Takakannessa kuvaillaan näin: "Hauska ja haikea esikoisromaani äidistä, joka antaa taiteelleen kaiken, ja pojasta, joka antaa kaiken anteeksi."

Teos kertoo tarinan Marjatasta, luovan tuskan kanssa kamppailevasta kirjailijaäidistä, joka vuodattaa omat kokemuksensa teoksiinsa fiktion viittaan puettuna. Toinen päähenkilö on Marjatan poika Jesse, joka pyrkii elämään omaa elämäänsä kuuluisan äitinsä näkymättömissä lonkeroissa. Molempia kuullaan teoksen kertojina vuosikymmenten vaihtuessa. En varmasti paljasta liikoja, jos kerron, että suhde on hieman häiriintynyt. Mukana menossa on myös aviopuolisoja, rakastajia, ystäviä, fiktiivisiä hahmoja sekä lapsi, joihin kaikkiin kahden päähenkilön kiemurainen suhde vaikuttaa.

Luin kirjan reilut 460 sivua muutamassa päivässä. Teoksen kieli liikkuu eteenpäin ja vie mukanaan, samalla kun katastrofit seuraavat sutjakkaasti toisiaan. Takakannen sana "hauska" kuvastaa teosta siinä tapauksessa, että lukija pitää mustasta huumorista. Olen aina tykännyt jollain tavalla häiriintyneistä (disturbed) kirjoista ja tämä ei ollut poikkeus. Loppua kohti tilanteiden superhuipennukset alkoivat vähän puuduttaa, mutta kun viimeinen sivu koittaa, kaikki tuntuu kokonaiselta.

Kun suhde on kuin kuminauha; kietoo tiukasti yhteen, joustaa, räpsäisee sitten irrottajaa käsille, mutta ei koskaan päästä irti.

Suosittelen teosta niille, jotka haluavat sukeltaa keski-ikäisten rappiotaiteilijoiden nahkoihin ja niille, jotka haluavat lukea lapsuuden kokemuksen vaikutuksista henkilön myöhempään elämään.

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Tunnelma kirjan jälkeen: Hämmentynyt. Ihaileva. Jokainen meistä on epäluotettava kertoja.

Ruotsalaisen Jonas Hassen Khemirin kirja voitti Ruotsin August-palkinnon viime vuonna (vastaa Suomen Finlandia-palkintoa) ja teoksella on yhä pitkät varausjonot kirjastoissa. Kollegalle kiitos, että sain kirjan luettavaksi vielä hänen laina-aikanaan!

Kirjan päähenkilö Samuel kuolee auto-onnettomuudessa. Omat versionsa Samuelin elämästä kertovat minäkertojana toimivalle kirjailijalle hänen ystävänsä Vandad, entinen tyttöystävänsä Laide sekä muutama muu Samuelin tuntenut henkilö. Syntyy näkökulmien ja muistojen sekamelska, jossa kehenkään ei voi luottaa ja sanomatta jäävät asiat alkavat painaa mieltä.

Kirjan alku ja loppu ovat hämmentäviä. Ensimmäiset sivut joutuu lukemaan ehkä pariin kertaan, mutta kun vauhtiin pääsee, teos todellakin kaappaa mukaansa. Mieleen nousee kysymyksiä ruotsalaisen yhteiskunnan nykytilasta ja maahanmuuttajien asemasta, mutta myös muistin luotettavuudesta ja muistamisesta yleensä. Teoksen loppu hajoaa käsiin kuten dementoituneen mieli. Vaikka en ihan tajunnut loppua, teos jää todellakin mieleen hienona lukukokemuksena.

Lopuksi: Eräs talo on rikkaalle ihmiselle rotisko, köyhälle kartano. Onko kumpikaan oikeassa ja onko oikeaa olemassa?

Roger Dahl: Roger Dahl's Comic Japan. Best of Zero Gravity cartoons from The Japan Times

Tunnelma kirjan jälkeen: Ihan hauskoja sarjisstrippejä kulttuurien välisestä kohtaamisesta. Ikävä juoma-automaatteja. Pienenpieni pettymys.

Tämä kirja sattui vastaani Lontoon Japan Centre -kaupassa (tietysti Lontoossa käydään ennen kaikkea japanilaisessa kaupassa?!?) ja päätin ostaa sen helpoksi matkalukemiseksi. Kirjailija on asunut Japanissa ja piirtänyt sarjakuvaa The Japan Times -lehteen vuodesta 1991 asti.

Sarjakuvan pääosissa ovat amerikkalainen pariskunta Larry ja Lily, jotka asuvat ja seikkailevat Tokiossa japanilaisen kulttuurin uumenissa. Apunaan heillä on paikallinen Koyaman perhe. Hassuja yhteensattumuksia on tietysti luvassa.

Tunnistin monta kommelluskohtaa omalta Japanin ajaltani; jännittävät ruoat, loputon kohteliaisuus, katukissojen öiset konsertit sekä minimalistisen zen-asunnon salaisuus - syvät kaapit. Sarjakuvat osuvat hetkittäin kohdalleen, mutta aika usein tuloksena on myös tunkkaista ennakkoluuloa, kun esimerkiksi office ladyt eivät osaa muuta kuin juoruilla ja japanilaiselle naiselle tärkeintä on aviomiehen varallisuus (ja sen pitäisi olla hauskaa). Lyhyissä stripeissä on kuitenkin se hyvä puoli, että seuraavaan sarjakuvaan pääsee nopeasti ja helposti :)

Suosittelen nopeahkoon selailuun.

Becky Chambers - The Long Way to a Small Angry Planet

Tunnelma kirjan jälkeen: Ihan Firefly-fiilis! Rotujen, tapojen, kulttuurien ja kaiken moninaisuus virkisti kummasti. Pienellä tavalla syvällistä, helppoa, hauskaa.

Teos on Becky Chambersin debyytti, jonka jatko-osa A Closed and Common Orbit on ilmestymässä lokakuussa 2016. Kirja ilmestyi ensin Kickstarter-rahoituksen saaneena omakustanteena, mutta innostuneiden lukijoiden määrä herätti myös kustantajan kiinnostuksen.

Kirjan alussa lähdemme nuoren Rosemary-nimisen ihmisen matkaan, joka pakenee menneisyyttään ja pestautuu avaruusalukselle töihin. Laivan miehistö/naisisto/oliosto on kirjava porukka ihmisiä, sianateja, aandriskeja ja grumeja. Erinäisten seikkailujen jälkeen laivan kapteeni saa tunnelointikeikan Galactic Commons -yhteisön ulkoreunalta ja kohtaaminen pienen, vihaisen planeetan kanssa koettelee kansojen rauhanomaista yhteiseloa.

Tykkäsin niin paljon lukea kirjassa esiteltyjen hahmojen ja kulttuurien moninaisuudesta! Jos sinulla on höyhenpeite, miltä tuntuu sulkasato? Entä jos kulttuurissasi pidetään normaalina monissa eri "rakkausryhmissä" elämistä ja ihmisille yleinen kahden yksilön välinen liitto tuntuu absurdilta? Hauskojen keskustelujen lomassa kirja käsittelee suuria teemoja kuten perhettä, ennakkoluuloja, tekoälyn ja ihmisyyden (oliouden) suhdetta ja yhden kulttuurin oikeutta määritellä asiat omalla tavallaan.

Kirja kyllä tuntui aika ajoin Firefly-sarjan kopiolta ja juoni hyppi lukujen välillä yhdestä palasesta toiseen. Kaikkea ei taustoitettu ihan niin paljon, kuin olisin toivonut. Silti kaikesta tästä huolimatta kirja oli positiivinen yllätys ja juuri sopivaa kesälukemista :)

Ernst Lampén - Savo ja savolaiset

Tunnelma kirjan jälkeen: Lievä ärsytys kirjailijan pätemisestä. Tekee mieli lähteä laivamatkalle Savon vesille.

And then something completely different.

Siivosin kirjastossa varastoa ja erään kasan päältä pilkisti houkutteleva teos nimeltä Savo ja savolaiset, joka toki herätti tällaisen savokarjalaisen mielenkiinnon. Kirja on julkaistu vuonna 1935 ja siinä Ernst Lampén (kannessa myös nimellä Iso-Keisari) kertoilee kaikenlaisia tarinoita Savosta ja savolaisista pilke silmäkulmassa.

Alun luontokuvausten jälkeen kirja pohjautuu oikeastaan suomalaisten heimojen vastakkainasettelulle. Savolaiset ja hämäläiset kuvataan täysin erilaisiksi luonteiksi ja kirjan perusteella hämäläiset ovat kauniita tuppisuita, savolaiset vähän rumempia sutkauttelijoita. Kirja on siis selkeästi oman aikakautensa tuote. Kirjaan kerätyt savolaisten mielenlaadusta kertovat letkautukset ovat välillä hauskoja. Välillä jutut käyvät tylsiksi, kun Ernst alkaa selitellä yksityiskohtia esimerkiksi Savokarjalaisen osuuskunnan suruttomuuden ajanjaksosta vuosina 1884-1890. Myös pientä pätijää on kirjailijassa havaittavissa.

Parasta antia ovat kuvaukset bussi- ja junamatkoista ja tavallisten savolaisten puhheenparresta. Murre viäntelehtii ja kiäntelehtii. Keskustelu savolaiseen tapaan:

"Mies istuutui minun pöytääni ensin lupaa kysyttyään.
- Suapko luvan kysyä, oottako työ kuopiolainen vaiko muukalainen?
- En kumpiakaan. Muualla asun, mutta Kuopioon oon syntynnä.
- Ihanko ihteesä Kuopion kaupuntiin?
- Ihan ihteesä, Halosen talloon Neelmannin puistin kulumauksessa.
- No elähän huolia, sammaan talloonhan sitä minnäi oon syntynnä!"

Kirja on kukkea ja aika väritetty kuva omasta ajankohdastaan ja savolaisuuden ytimestä. 1930-luvun kuvauksena ja matkakirjana kohtalaisen kiinnostava.

Young-Ha Kim: Black Flower


Tunnelma kirjan jälkeen: Jee, loppui vihdoinkin. Pääsen aloittamaan uuden kirjan. Helpotus, ei kaihoisaa.

Olen lukenut aiemminkin Young-Ha Kimin kirjoja ja ne ovat olleet kivaa keskikaartia lukukokemuksina. Black Flower yllätti ankeudellaan ja mietin useasti tarinan edetessä, onko ongelma englanninnoksessa vai myös alkuperäiskielisessä versiossa. Mietin monta kertaa, jätänkö kirjan kesken, mutta kahlasin sen kuitenkin loppuun.

Black Flower kertoo tarinan korealaisista siirtolaisista 1900-luvun alussa. Vuonna 1905, Korean vajotessa hiljalleen Japanin vallan alle, yli 1000 korealaista pakkautuu laivaan ja lähtee Meksikoon parempien aikojen toivossa. Perillä heitä odottaa kuitenkin orjatyö, johon joutuvat alistumaan niin ylhäiset kuin varkaat, miehet ja naiset. Kuinka ihmiset sopeutuvat ja selviävät? Mukaan on pakattu myös aimo annos Meksikon historiaa.

Oli toki kiinnostavaa lukea historian tapahtumista, joista en tiennyt aiemmin mitään. Hyvän lukutunnelman kuitenkin haihdutti kirjan juonen pirstaleisuus ja fiktion ja faktan epäonnistunut yhdistäminen. Juuri kun pääsi mukaan seuraamaan päähenkilöiden koettelemuksia haciendoilla, seuraavassa luvussa tunnelma oli kuin tylsässä koulun historiankirjassa. Lisäksi teoksen lauseet olivat usein lyhyitä ja toteavia ja päähenkilöiden elämä ei oikein tuntunut millään tasolla läheiseltä.

Tunnelmalukijalle kirja ei sovi, mutta historiasta kiinnostunut saattaa löytää kirjasta kiinnostavia elementtejä.