Tunnelma kirjan jälkeen: Mitä on rakkaus? Ylitsevuotavat ihmiset, teinituska. Sitä jää pohtimaan alkoholismia, taiteilijuutta, erilaisia perheitä sekä rajattomia ihmisiä. Vähän ällöttää ja sääliksi käy.
Miten muistat minut on Antti Ritvasen esikoisromaani. Takakannessa kuvaillaan näin: "Hauska ja haikea esikoisromaani äidistä, joka antaa taiteelleen kaiken, ja pojasta, joka antaa kaiken anteeksi."
Teos kertoo tarinan Marjatasta, luovan tuskan kanssa kamppailevasta kirjailijaäidistä, joka vuodattaa omat kokemuksensa teoksiinsa fiktion viittaan puettuna. Toinen päähenkilö on Marjatan poika Jesse, joka pyrkii elämään omaa elämäänsä kuuluisan äitinsä näkymättömissä lonkeroissa. Molempia kuullaan teoksen kertojina vuosikymmenten vaihtuessa. En varmasti paljasta liikoja, jos kerron, että suhde on hieman häiriintynyt. Mukana menossa on myös aviopuolisoja, rakastajia, ystäviä, fiktiivisiä hahmoja sekä lapsi, joihin kaikkiin kahden päähenkilön kiemurainen suhde vaikuttaa.
Luin kirjan reilut 460 sivua muutamassa päivässä. Teoksen kieli liikkuu eteenpäin ja vie mukanaan, samalla kun katastrofit seuraavat sutjakkaasti toisiaan. Takakannen sana "hauska" kuvastaa teosta siinä tapauksessa, että lukija pitää mustasta huumorista. Olen aina tykännyt jollain tavalla häiriintyneistä (disturbed) kirjoista ja tämä ei ollut poikkeus. Loppua kohti tilanteiden superhuipennukset alkoivat vähän puuduttaa, mutta kun viimeinen sivu koittaa, kaikki tuntuu kokonaiselta.
Kun suhde on kuin kuminauha; kietoo tiukasti yhteen, joustaa, räpsäisee sitten irrottajaa käsille, mutta ei koskaan päästä irti.
Suosittelen teosta niille, jotka haluavat sukeltaa keski-ikäisten rappiotaiteilijoiden nahkoihin ja niille, jotka haluavat lukea lapsuuden kokemuksen vaikutuksista henkilön myöhempään elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti