Tunnelma kirjan jälkeen: Virvatulet ja ulpukka! Ihana vanha suomalainen kaikenlaisia perinteitä yhdistävä satu. Tekisi mieli lähteä seikkailemaan :)
Auli Somersalon teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1919 eli sillä on ikää lähes 100 vuotta. Teoksesta on otettu monta uusintapainosta, joista jokin löytyy varmasti lähikirjastosta.
Muistan lapsuudesta sadun, jossa on suo, virvatulia, Kyöpelinvuori ja itkevä kivi. Lyhyen googlaamisen jälkeen sain selville, että kyse on Mestaritontun seikkailuista. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, kuka on satua minulle lukenut ja missä, mutta jotenkin sen pääkohdat olivat syöpyneet todella vahvasti mieleen.
Teoksessa Mestaritonttu lähtee seikkailemaan, kun hän saa tarpeekseen Satumaasta. Noita Sammaleinen lyöttäytyy hänen seuraansa ja vie tontun kotiinsa Suosaarelle. Sammaleisen metkut alkavat vähitellen paljastua ja ne saavat tontun ryhtymään ihanan immen pelastustehtäviin. Tarinan edetessä myös toinen kuninkaantytär tarvitsee pelastajaa. Lopussa vietetään häitä.
Vaikka tarina kulkeekin perinteisissä uomissa (kuninkaanpojat pelastavat kuninkaantyttäriä, vastassa on lohikäärmeitä), asioiden kuvailut ovat aivan ihania ja suomalainen kansanperinne näkyy esimerkiksi nimistössä ja luonnon kuvailussa. Pilvenhattaralla matkustaminen ja ulpukan muuttuminen taikalippaaksi, samoin kuin auringon viimeisen säteen suuteleman kaislan lähettäminen viestiksi merelle ovat esimerkkejä luonnon merkityksestä tarinassa. Luulen, että erittäin hieno kuvaus on syy siihen, että tarina on jäänyt niin elävästi muistiini. Satu yhdistää varmasti monia sukupolvia!
Tämä kirja sopii kaikille seikkailuista ja luonnosta pitäville <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti