Tunnelma kirjan jälkeen: Hämmentynyt. Ihaileva. Jokainen meistä on epäluotettava kertoja.
Ruotsalaisen Jonas Hassen Khemirin kirja voitti Ruotsin August-palkinnon viime vuonna (vastaa Suomen Finlandia-palkintoa) ja teoksella on yhä pitkät varausjonot kirjastoissa. Kollegalle kiitos, että sain kirjan luettavaksi vielä hänen laina-aikanaan!
Kirjan päähenkilö Samuel kuolee auto-onnettomuudessa. Omat versionsa Samuelin elämästä kertovat minäkertojana toimivalle kirjailijalle hänen ystävänsä Vandad, entinen tyttöystävänsä Laide sekä muutama muu Samuelin tuntenut henkilö. Syntyy näkökulmien ja muistojen sekamelska, jossa kehenkään ei voi luottaa ja sanomatta jäävät asiat alkavat painaa mieltä.
Kirjan alku ja loppu ovat hämmentäviä. Ensimmäiset sivut joutuu lukemaan ehkä pariin kertaan, mutta kun vauhtiin pääsee, teos todellakin kaappaa mukaansa. Mieleen nousee kysymyksiä ruotsalaisen yhteiskunnan nykytilasta ja maahanmuuttajien asemasta, mutta myös muistin luotettavuudesta ja muistamisesta yleensä. Teoksen loppu hajoaa käsiin kuten dementoituneen mieli. Vaikka en ihan tajunnut loppua, teos jää todellakin mieleen hienona lukukokemuksena.
Lopuksi: Eräs talo on rikkaalle ihmiselle rotisko, köyhälle kartano. Onko kumpikaan oikeassa ja onko oikeaa olemassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti