Hyeonseo Lee - The Girl with Seven Names
Tunnelma kirjan jälkeen: Tarinallistaminen pistää silmään, muuten jää pohtimaan omaa elämäänsä. Miten olisin itse toiminut? Miltä tuntuu karkaaminen? Miltä tuntuu rakastaa kotimaataan, joka on Pohjois-Korea?
Hyeonseo Leen The Girl with Seven Names ilmestyi suomeksi vuonna 2015 nimellä Seitsemän nimen tyttö. Pohjois-Koreasta loikannut Hyeonseo opiskelee nykyään Etelä-Koreassa ja ottaa usein kantaa Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteeseen sekä pakolaisten kohteluun.
Hyeonseo Lee vietti elämänsä ensimmäiset 17 vuotta Pohjois-Koreassa varsin hyvin toimeentulevassa perheessä. Hän joutui kuitenkin todistamaan teloituksia sekä ihmisten katoamisia ja nälkäkuolemia. 17-vuotiaana hän päätti lähteä käväisemään Kiinan puolella. Siitä alkoi Hyeonseon matka monien paperittomien mutkien kautta kohti Shanghaita ja lopulta Seoulia. Seouliin päästyään hän alkoi myös aktiivisesti houkutella äitiään ja veljeään loikkaamaan ja pitkän pelastusmatkan jälkeen molemmat pääsivät Kiinan ja Laosin kautta Etelä-Koreaan.
Luen aika paljon pohjoiskorealaisten loikkareiden tarinoita, vaikka ne usein toistavatkin toisiaan. Lisäksi ne on usein kirjoitettu muotoon, jossa tapahtumista on tehty ehyt ja looginen, lähes dekkarimainen tarina. Tässä teoksessa kyseistä piirrettä edustivat lähes jokaisen luvun lopussa olevat cliffhangerit, esimerkiksi näin: "We were still trying to come to terms with what had happened, when an event occurred that united the entire country in grief - in such wailing, brow-beating scenes of mass hysteria as the world's media had never before seen. It was an event that reverberates in North Korea to this day." Lue seuraava luku, niin tiedät, mikä tämä tapahtuma oli!
Tarina on kuitenkin tosi ja kertoo vahvan nuoren naisen kokemuksista maissa, jotka yleisesti palauttavat loikkarit takaisin työleireille tai kuolemaan Pohjois-Koreaan. Myös perheen saaminen pois Pohjois-Koreasta vaatii suunnitelmallisuutta, rohkeutta sekä itsensä ja läheistensä asettamista vaaraan. Totuus on usein tarua ihmeellisempää ja tämän teoksen kohdalla se pitää paikkansa.
Usein loikkaritarinoissa asiat ovat mustavalkoisia ja Pohjois-Korea nähdään pahiksena, samalla kun Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat rauhan ja vapauden tyyssijoja. Tässä teoksessa Hyeonseo kuitenkin puhuu paljon kaipuusta kotimaataan kohtaan ja niistä ristiriitaisista tunteista, kun kaikkialla tuntee olevansa ulkopuolinen ja erilainen. Myös hänen äitinsä ja veljensä käyvät läpi samanlaisia tunteita.
Suosittelen kirjaa ihan hyvänä kurkistuksena pohjoiskorealaiseen todellisuuteen sekä pohjoiskorealaisena olemiseen muissa maissa.
Hyeonseo Lee vietti elämänsä ensimmäiset 17 vuotta Pohjois-Koreassa varsin hyvin toimeentulevassa perheessä. Hän joutui kuitenkin todistamaan teloituksia sekä ihmisten katoamisia ja nälkäkuolemia. 17-vuotiaana hän päätti lähteä käväisemään Kiinan puolella. Siitä alkoi Hyeonseon matka monien paperittomien mutkien kautta kohti Shanghaita ja lopulta Seoulia. Seouliin päästyään hän alkoi myös aktiivisesti houkutella äitiään ja veljeään loikkaamaan ja pitkän pelastusmatkan jälkeen molemmat pääsivät Kiinan ja Laosin kautta Etelä-Koreaan.
Luen aika paljon pohjoiskorealaisten loikkareiden tarinoita, vaikka ne usein toistavatkin toisiaan. Lisäksi ne on usein kirjoitettu muotoon, jossa tapahtumista on tehty ehyt ja looginen, lähes dekkarimainen tarina. Tässä teoksessa kyseistä piirrettä edustivat lähes jokaisen luvun lopussa olevat cliffhangerit, esimerkiksi näin: "We were still trying to come to terms with what had happened, when an event occurred that united the entire country in grief - in such wailing, brow-beating scenes of mass hysteria as the world's media had never before seen. It was an event that reverberates in North Korea to this day." Lue seuraava luku, niin tiedät, mikä tämä tapahtuma oli!
Tarina on kuitenkin tosi ja kertoo vahvan nuoren naisen kokemuksista maissa, jotka yleisesti palauttavat loikkarit takaisin työleireille tai kuolemaan Pohjois-Koreaan. Myös perheen saaminen pois Pohjois-Koreasta vaatii suunnitelmallisuutta, rohkeutta sekä itsensä ja läheistensä asettamista vaaraan. Totuus on usein tarua ihmeellisempää ja tämän teoksen kohdalla se pitää paikkansa.
Usein loikkaritarinoissa asiat ovat mustavalkoisia ja Pohjois-Korea nähdään pahiksena, samalla kun Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat rauhan ja vapauden tyyssijoja. Tässä teoksessa Hyeonseo kuitenkin puhuu paljon kaipuusta kotimaataan kohtaan ja niistä ristiriitaisista tunteista, kun kaikkialla tuntee olevansa ulkopuolinen ja erilainen. Myös hänen äitinsä ja veljensä käyvät läpi samanlaisia tunteita.
Suosittelen kirjaa ihan hyvänä kurkistuksena pohjoiskorealaiseen todellisuuteen sekä pohjoiskorealaisena olemiseen muissa maissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti