Maria Turtschaninoff - Naondel. Punaisen luostarin kronikoita
Tunnelma kirjan jälkeen: Vanha tarina, uudehkot vaatteet. Kuin Ursula olisi perinteisimmillään. Tekisi mieli halata kaikkia kirjan naishahmoja. Miten paljon pelkkä sukupuoli määrää? Mutta miksi salaiset voimat ovat aina naisen hallussa?
Maria Turtschaninoffin Naondel on itsenäinen jatko-osa Finlandia Junior -palkinnon vuonns 2014 voittaneelle Maresille. Teokset on suunnattu nuorille aikuisille, mutta tällainenkin aikuinen nuori nautti todella paljon ikiaikaisesta tarinasta.
Nuori Kabira tuntee tiluksilla sijaitsevan Lähteen salaisuudet ja pitää siitä huolta. Ihastuksen vimmassa hän paljastaa tietonsa visiirin pojalle, Iskanille. Siitä lähtevät kietoutumaan yhteen Kabiran, Iskanin sekä tämän tulevien vuosikymmenten aikana omiin tarkoituksiinsa hankkimien naisten tarinat. Jokainen nainen saa vuorotellen oman puheenvuoronsa ja kaikkia yhdistävät salaisuudet sekä ihmisarvo pelkkänä tavarana.
Luin kirjan yhdessä päivässä, sen verran kiehtova oli tarina sekä sen kieli. Erilaisia kulttuureja ja tapoja kuvailtiin kiinnostavasti ja monenlaiset tyttöjen ja naisten alistamisen tavat riipivät mieltä. Sen sijaan mieheys oli naisten näkökulmasta pelkästään yksiulotteista ja vihamielistä. Luonnon salaiset voimat osoittavat kauheutensa vallanhaluisen Iskanin käsittelyssä. Lukukokemusta häiritsi pienehkösti se, että naiset toimivat jälleen kerran salaisten voimien oikeutettuina vartijoina ja käyttäjinä. Muuten teoksen muutamat, fantasiaan yleisesti kuuluvat stereotypiat eivät haitanneet.
Teos soljuu eteenpäin joen ja raapivien kivien lailla: ""Päästän ruhtinaan toisinaan lähteelle. Annan hänen kylpeä sen vedessä. Joskus, kun se on hyvää. Niin että hän virkistyy, joksikin aikaa. Ja joskus, kun vesi on pahaa ja kun itse tarvitsen heikkoa hallitsijaa, jota voin ohjailla minne tahdon".
Herrani ei varonut sanojaan meidän läsnä ollessamme. Edes valtiopetoksessa ei ollut mitään vaarallista, kun siitä puhuttiin pelkkien naisten kuullen. Me emme olleet ketään emmekä mitään. Emme enempää kuin ruohonkorret. Yhtä helposti vaihdettavissa.""
Teoksesta tuli mieleen suosikkikirjailijani Ursula K. Le Guin sekä hänen fantasiateoksensa. Yhteistä ovat kauniin kielen lisäksi asettuminen pienemmän ja alempiarvoisen puolelle. Myös Margaret Atwoodin Orjattaresi käsittelee hieman samoja teemoja eli naisen roolia vankina ja pakkosynnyttäjänä.
Suosittelen kirjaa kaikille nuorille ja nuorenmielisille, tuntemattomien kulttuureiden ystäville sekä yhteistyön voimaan uskoville.
Maria Turtschaninoffin Naondel on itsenäinen jatko-osa Finlandia Junior -palkinnon vuonns 2014 voittaneelle Maresille. Teokset on suunnattu nuorille aikuisille, mutta tällainenkin aikuinen nuori nautti todella paljon ikiaikaisesta tarinasta.
Nuori Kabira tuntee tiluksilla sijaitsevan Lähteen salaisuudet ja pitää siitä huolta. Ihastuksen vimmassa hän paljastaa tietonsa visiirin pojalle, Iskanille. Siitä lähtevät kietoutumaan yhteen Kabiran, Iskanin sekä tämän tulevien vuosikymmenten aikana omiin tarkoituksiinsa hankkimien naisten tarinat. Jokainen nainen saa vuorotellen oman puheenvuoronsa ja kaikkia yhdistävät salaisuudet sekä ihmisarvo pelkkänä tavarana.
Luin kirjan yhdessä päivässä, sen verran kiehtova oli tarina sekä sen kieli. Erilaisia kulttuureja ja tapoja kuvailtiin kiinnostavasti ja monenlaiset tyttöjen ja naisten alistamisen tavat riipivät mieltä. Sen sijaan mieheys oli naisten näkökulmasta pelkästään yksiulotteista ja vihamielistä. Luonnon salaiset voimat osoittavat kauheutensa vallanhaluisen Iskanin käsittelyssä. Lukukokemusta häiritsi pienehkösti se, että naiset toimivat jälleen kerran salaisten voimien oikeutettuina vartijoina ja käyttäjinä. Muuten teoksen muutamat, fantasiaan yleisesti kuuluvat stereotypiat eivät haitanneet.
Teos soljuu eteenpäin joen ja raapivien kivien lailla: ""Päästän ruhtinaan toisinaan lähteelle. Annan hänen kylpeä sen vedessä. Joskus, kun se on hyvää. Niin että hän virkistyy, joksikin aikaa. Ja joskus, kun vesi on pahaa ja kun itse tarvitsen heikkoa hallitsijaa, jota voin ohjailla minne tahdon".
Herrani ei varonut sanojaan meidän läsnä ollessamme. Edes valtiopetoksessa ei ollut mitään vaarallista, kun siitä puhuttiin pelkkien naisten kuullen. Me emme olleet ketään emmekä mitään. Emme enempää kuin ruohonkorret. Yhtä helposti vaihdettavissa.""
Teoksesta tuli mieleen suosikkikirjailijani Ursula K. Le Guin sekä hänen fantasiateoksensa. Yhteistä ovat kauniin kielen lisäksi asettuminen pienemmän ja alempiarvoisen puolelle. Myös Margaret Atwoodin Orjattaresi käsittelee hieman samoja teemoja eli naisen roolia vankina ja pakkosynnyttäjänä.
Suosittelen kirjaa kaikille nuorille ja nuorenmielisille, tuntemattomien kulttuureiden ystäville sekä yhteistyön voimaan uskoville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti