Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma

Tunnelma kirjan jälkeen: Kävelen värikylläisessä metsässä, jossa kaikki on kaunista ja yksisarviset laiduntavat. Muutama käärme kiipeilee puissa, mutta muuten kaikki on jopa teennäisen täydellistä. Hippusen tylsistyttää, vaikka värit ovat ihania.

Paras mahdollinen maailma on Riikka Pulkkisen viides romaani ja se jatkaa kirjailijan ensimmäisten romaanien tapaan perheiden ja henkilöiden salaisuuksien käsittelyä kauniilla tavalla. Aina löytyy asioita, joista ei voi puhua. Pidin nuorempana paljon Pulkkisen Raja- ja Totta-romaaneista, mutta Vieras jäi minulle täysin käsittämättömäksi.

Teos kertoo Aureliasta, nuoresta näyttelijälahjakkuudesta, ja välillä puheenvuoron saa Aurelian äiti. Aurelia on juuri valittu suuren näytelmän pääosaan, mutta jokin ei ole kohdallaan. Vähitellen selviää, että jokin suuri salaisuus kätkeytyy Aurelian lapsuuteen ja kaiken keskellä hän aistii yliluonnollisia olioita ympärillään. Samaan aikaan hänen isänsä on sairaalassa ja hänen äitinsä yrittää saada hänet kiinni kertoakseen jostain tärkeästä asiasta. Mikä on salaisuus ja miten kaikkeen liittyy Berliini? 

Luin kirjan päivässä. Juoni oli suhteellisen mukaansatempaava ja kieli kuvailevan kaunista ja tuttua Pulkkisen aiemmista romaaneista. Kaikista eniten nautin sään kuvauksista, violeteista taivaista ja pakkasista, kirkkaista aamuista. Ehkä samalla kieli on myös teoksen heikkous, sillä kaikki tuntui peittyvän kauniin terminologian ja lauserakenteiden alle. Vihaiset kohtaukset eivät tuntuneet oikeasti vihaisilta, surulliset kohtaukset eivät itkettäneet. 

Teoksen ykkösteemaksi nousee mielestäni perheiden sisäinen dynamiikka, joka vertautuu muureihin. Henkilöhahmot kamppailevat erilaisten sukupuolisten, yhteiskunnallisten ja sukupolvisten rajojen kanssa. Aurelia pohtii itseään ja omaa olemassaoloaan niin paljon, että se alkaa jo ärsyttää. Olisin halunnut tykätä tästä teoksesta enemmän kuin lopulta tykkäsin. Ihastuin tarkkanäköiseen kuvaukseen (esim. Aurelia poikana), mutta menetin hermoni eksistentiaalisiin pohdintoihin.

Suosittelen kirjaa kauniista kielestä pitäville ihmissuhderomaanien ystäville. Helsinkiläisille kadunnimibongareille ja Fazerin kahvilassa kävijöille.