Viet Thanh Nguyen - The Sympathizer

Tunnelma kirjan jälkeen: Voimakas ja hieno kokemus, vaikea pukea sanoiksi. Miltä tuntuu olla aina vain puolikas eikä missään kokonainen? Mieli kipristelee yhä upeiden lauseiden ympärillä.

The Sympathizer on Viet Thanh Nguyenin esikoisromaani, joka voitti Pulitzer-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016. Luen harvoin sotaan liittyviä romaaneja, mutta tartuin tähän teokseen sen kiinnostavan esittelyn vuoksi; tarina ei ole amerikkalaisesta näkökulmasta kerrottu pelkästään Vietnamin sotaa käsittelevä kirja, vaan jotain paljon kompleksisempaa.

Teoksen minäkertoja on Vietnamissa syntynyt, mutta Yhdysvalloissa opiskellut Captain, joka toimii kommunistien vakoojana Etelä-Vietnamin sotajoukkojen keskellä. Hän pakenee Yhdysvaltoihin ja yrittää aloittaa uuden elämän muiden paenneiden kanssa. Erilaisten tilanteiden jälkeen hän löytää itsensä jälleen Vietnamista, mutta tällä kertaa kommunistien sotaleiriltä.

Ensiksi on pakko sanoa, että teoksen kieli on jotain aivan upeaa <3 Kielikuvat ja niistä syntyvä pistävä ironia ja kritiikki maalaavat tylyä kuvaa ulkopuolisuudesta, mutta myös saavat nauramaan karuissa kohtauksissa: "Even when starving, I had to force the manioc down my gullet, where it cemented itself against the walls of my stomach, laughing at my attempts to digest it. Subsisting on a diet of manioc not only was culinary unpleasant, it was also no fun from a gastroenterological perspective, resulting in either a painfully solid brick or its highly explosive liquid opponent" (sivu 305). Todella ilmaisuvoimainen teksti oli samalla aika hidasta luettavaa.

Päähenkilö törmää jatkuvasti omaan dualistisuuteensa; hän ei ole puhdas vietnamilainen, koska hänen isänsä on amerikkalainen katolinen pappi. Hän ei ole puhdas amerikkalainen, koska hän näyttää erilaiselta. Hän esittää etelävietnamilaista sotilasta, vaikka onkin pohjoisen vakooja. Häneltä kuitenkin vaaditaan jatkuvasti yhden oikean puolen valitsemista. Tämä on mielestäni teoksen tärkein ja kiinnostavin teema. Kuinka valita kahdesta erilaisesta, mutta yhtä oikeasta?

Sotakohtauksia kirjassa ei ole kovin paljoa, joten tätä ei voi pitää pelkkänä sotaromaanina. Ennemmin teos on kertomus idästä ja lännestä, näkyvästä ja näkymättömästä, sekä ulkopuolisuudesta. Ihana ironia korostaa absurdeja kohtauksia ja lopulta kaikenlaiset ideologiat näyttäytyvät tyhjinä kuorina. 

Suosittelen teosta tarkkasilmäisestä yhteiskuntakriittisyydestä pitäville sekä kaikille, jotka nauttivat ironiasta sekä monimutkaisten teemojen pohtimisesta.