Ottessa Moshfegh - Eileen

Tunnelma kirjan jälkeen: Luminen, kylmä, sininen maisema. Korppi vilahtaa, pakkanen tuntuu sormien nivelissä ja hengitys huurtaa ripset. Lumi harmaantuu, tyhjä viinapullo pyörii esiin, mutta pääset karkuun.

No mutta! Harvoin luen mitään jännitystä tai dekkareita, mutta Eileen olikin jotain erilaista tummaa. Kyseessä on Ottessa Moshfeghin debyyttiromaani, joka on vuoden 2016 Booker Prizen shortlistillä - eikä syyttä. Jo kirjan kansi houkutteli minua tarttumaan siihen, koska rakastan talvea <3 Ja teoksessa olikin aivan ihanaa talven kuvausta!

Eileen on kertomus 24-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka asuu alkoholisti-isänsä kanssa ja käy töissä nuorisovankilassa. Hän inhoaa elämäänsä, joka kuluu isää passaten, ryypäten ja laksatiiveja käyttäen. Hän haaveilee suurista teoista, mutta on liian kiltti ja siveä niitä toteuttaakseen. Eräänä päivänä vankilaan saapuu töihin ihastuttava Rebecca, joka lumoaa Eileenin ja yhdessä he päätyvät tekemään jotain peruuttamattoman tylyä. Koko tarinan kertoo Eileen itse vuosikymmeniä myöhemmin, jälkiviisaiden ja selittävien kommenttien kera.

Nuori nainen, joka ryyppää, yrjöää, paskoo, ei viitsi käydä suihkussa, ihastuu, passaa, suojelee siveyttään ja pelkää olevansa yksin koko maailmassa. Olipa virkistävää lukea tällaisesta henkilöstä, joka ei ole hyvä tai paha, vaan ennemminkin välillä ällöttävä, välillä todella kiltti ja kaiken aikaa täysin inhimillinen. Teos onkin nimetty oivaltavasti juuri päähenkilön mukaan, sillä hän on kaiken keskipisteessä.

Teos kaappasi mukaansa heti alusta alkaen, vaikka alussa pohtiikin välillä, milloin alkaa todella tapahtua. Rebecan astuessa kuvaan jännitys alkaa kasvaa ja kirjan loppuosassa trillerin varjo syvenee. Muutamassa kohdassa kuikuilin pari sivua eteenpäin, koska en malttanut odottaa jännittäviä käänteitä...Etenkin loppua kohden myöhempien aikojen Eileenin kertomusta alkaa myös epäilemään, sillä muutamasta kohdasta käy selvästi ilmi, miten hän on tietoisesti jättänyt kertomatta asioita. Miksi Rebecca tuli kylään? Mikä oli mielikuvitusta ja mikä ei? Lukijalle jää paljon pohdittavaa viimeisen sivun jälkeen.

Teos on myös kiinnostava kuvaus syrjäytymisestä. Siivoton koti, homeista ruokaa, epäsopivia vaatteita, hajonnut auto, jatkuva määrä ilkeitä kommentteja. Usein tuli mietittyä, miten itse toimisin tällaisessa tilanteessa? Jaksaisinko olla kiinnostunut likaisista ikkunoista, jos voimat menisivät arjen läpi rämpimiseen ja epävarman itsen pohtimiseen? Toisaalta teoksessa ei tarvota jatkuvasti synkkyyden poluilla, vaan mustan huumorin pilkahdukset ovat nautinnollista luettavaa.

Suosittelen kirjaa erilaista trillerikokemusta kaipaaville sekä oikeastaan kaikille, jotka haluavat tutustua mahtavan rehelliseen, oman elämänsä sankariin, Eileeniin!